perjantai 27. tammikuuta 2012

Maitoteollisuuden todellisuus

Maito ja Terveys ry, Mistä maito tulee: ”Kun lehmä synnyttää pienen vasikan, sitä sanotaan poikimiseksi. Lehmä poikii yleensä kerran vuodessa. Ennen poikimista lehmät ovat ummessa, eli ne eivät muutamaan viikkoon lypsä ollenkaan maitoa. [..] Pienet vasikat juovat äitilehmän maitoa. Joissakin navetoissa vasikat saavat imeä maitoa suoraan emänsä utareesta, toisissa navetoissa vasikat juotetaan tuttiämpärillä. [..] Vasikka voi jo muutaman minuutin kuluttua syntymästään nousta seisomaan omilla jaloillaan ja lähteä kirmaamaan ympäri navettaa.”

Maito ja Terveys ry, Maatilalla tapahtuu: ”Lehmä tuottaa paljon enemmän maitoa kuin vasikka tarvitsee. Siksi ihminen voi lypsää lehmiä ja ottaa maidon talteen. Eniten maitoa heruu juuri vasikoimisen jälkeen. Mutta jos lehmä saa hyvää rehua, se jatkaa maidontuotantoaan vuoden päivät. Sitten maidontuotanto vähenee ja loppuu kokonaan. Lehmä ehtyy, kun sen on aika saada toinen vasikkansa. [..] Lehmät lypsetään kahdesti päivässä, aamulla ja illalla. Ne pitävät lypsämisestä, kun utareet ovat täynnä maitoa.”

Kuinka paljon voidaankaan jättää sanomatta ja kätkeä niiden värikkäiden piirrosten taa, joiden pohjalta lapsi luo mielikuviaan. Niitä samoja mielikuvia, joilla aikuiset myöhemmin huijaavat itseään, kun latovat maitotuotteita ostoskoriinsa. Vihreitä niittyjä ja onnellisia eläimiä, jotka yksinkertaisesti mielihyvin antavat pois sen, mikä menee yli omien jälkeläisten tarpeen.

Lehmälle todellisuus on toinen.








Maitoteollisuuden illuusio

Animalia: ”Lypsylehmät eivät yleensä saa hoitaa omia jälkeläisiään, vaan emo ja vasikka erotetaan usein heti tai viimeistään pari vuorokautta poikimisen jälkeen. Sekä emä että vasikka kärsivät erottamisesta: emällä on synnytyksen jälkeen voimakas tarve hoitaa vasikkaansa ja vasikalla puolestaan tarve imeä emäänsä ja olla sen seurassa. [..] Luontaisesti emo vierottaisi vasikan asteittain noin 8-11 kuukauden iässä.”


















Nämä toimivat maitotuotteet jättäessäni 
suklaahimon hillitsijöinä. Voi rakkaus.

keskiviikko 25. tammikuuta 2012

Pandan Pähkinä Muru

Tämän suklaaholistin uusin rakkaus on ihanaakin ihanampi Pandan uutuus, Pähkinä Muru, jota on pitänyt jo aikaa sitten hehkuttaa. Maitotuotteiden jäätyä pois jäi myös levytolkulla rakastettu Fazerin rouheinen, jota tämä paikkaa loistavasti. Suklaa on kaakaopitoisuudeltaan samaa kuin Hurmaava Tumma, eli vain 49 %, jota suolattu hasselpähkinärouhe ”vaalentaa” entisestään.


Toistaiseksi tätä ei ainakaan meidän paikkakunnaltamme löydy kuin Cittarista, mikä sinänsä on toki hyväkin, niin ei aina löydy kaapista.. kun ei siellä kauaa selviä kuitenkaan.

tiistai 24. tammikuuta 2012

Kokeilussa eri maidonkorvikkeet

Maitoa en sitten lapsuuteni ole juonut päivittäin, mutta on tiettyjä ruokia, joiden kanssa se on ollut ehdoton, kuten esimerkiksi piparit. Kyllä, piparit, tuo armoton paheeni ympäri vuoden.. Mikään ei vaan voita sellaisia uunilämpimiä, hieman liian aikaisin ulos otettuja pipareita, joiden kanssa juodaan totta kai lasillinen kylmää maitoa. Toinen on puurot; kunto-kaura, mannapuuro ja ihanista ihanin ruispuuro. Makean päälle ei makea soijamaito vaan oikein käy. Toisaalta puurot ovat jääneet muutenkin, sillä voisilmäksi Keiju ei vaan taivu, ei sitten niin mitenkään.. rasvaa purkissa, eikä makua lainkaan.


Mutta takaisin niihin maitoihin. Kokeilussa ovat siis olleet Keijun soijajuoma, Alpron tuore soijajuoma (Natural Fresh) ja kevyt tuoresoijajuoma (Light Fresh), Oatlyn luomukaurajuoma, Rice Dreamin Organic, sekä GoGreenin maustamaton soijajuoma.

Soijajuomista ehdottomasti paras on ollut Alpron kevyt tuoresoijajuoma, joka käy hyvin kaikkeen ruoanlaittoon ja kelpaa miehelle kahvinkin joukkoon. Tätä juo pieniä määriä vaikka pelkiltäänkin – jos siis mieli tekee maitoa muistuttavaa, makeaa juomaa. Riisijuoma on koostumukseltaan hyvin lähellä rasvatonta maitoa, johon olin tottunut ja tuntuu suussa ihanan raikkaalta ja kevyeltä, kunnes jälkimauksi iskee tuju riisin keitinvesi ja se ainainen makeus. Kaurajuoma maistui yllätyksettömästi kauralta, mieleen tuli kaurapuuron vetinen versio. Ihan ok ja ehkä aavistuksen vähempi makeaa kuin muut. Maustamattomasta soijajuomasta oltiinkin muualla varoiteltu, ettei sellaisenaan mene, mutta minä toki luin ne vasta kokeiltuani itse ja sanotaanko kauniisti vaikka niin, että eihän tätä juo kukaan eikä mikään.

Syön eri ruokia kausittain ja viime vuoden lopuilla laitoin usein mannapuuroa, vaikkei puuroista ykkössuosikkini olekaan, joten nyt eri maitoja kokeillessa on tätäkin tullut tehtyä lähes joka versiona. Soijajuomiin tehtynä mannapuuro on keltaista ja niin makeaa, että suolaa saa laittaa tavallista enemmän. Lopputulos on silti niin imelä, ettei alas muutamaa lusikallista enempää mene. Riisijuomaan keitellessä tuoksu oli vahvasti riisinen, joka ei valmiissa puurossa kuitenkaan maistunut ja värikin alkuperäistä vastaava – ei paha. Kauramaitoon tehty mannapuuro oli lopulta se paras; väriltään vaalea ja maultaan mainio. Vain se voisilmä jäi puuttumaan, jota ilman mannapuuro menee kyllä, mutta suosikkini ruispuuro ei sitten niinkään.

Ruoanlaittoon maidonkorvikkeita on siis löytynyt useampikin, juotavaksi ei vielä yhtäkään. Etsiminen ja kokeileminen jatkuu..