sunnuntai 1. tammikuuta 2012

Hyvästi, huono omatunto?

Olen ollut kasvissyöjä, luomu-lakto-ovo-vegetaristi, yli puolet elämästäni ja lähes yhtä kauan haaveillut siirtymisestä täysin vegaaniksi. Vaikka rakastan ruokaa, rakastan eläimiä enemmän ja nyt jos koskaan on korkea aika ottaa se viimeinen konkreettinen askel, jolla itse voin tuotantoeläinten oloja parantaa. Huomisesta alkaen jätän ruokavaliostani kananmuna- sekä maitotuotteet ja toivon hartaasti, että pysyn tällä tiellä myös alkutavoitteeksi asetetun vegaanisen tammikuun jälkeen.

Voisi kysyä ja luoja, miten monesti itseltäni kysynyt olenkin, miksi ei aiemmin? Saamattomuus, laiskuus, ahneus ja se sama itsepetos, jota niin moni lihansyöjä harjoittaa. Tahdoin elää siinä uskossa, että luomutuotannon puolella asiat olisivat todellisuutta paremmalla tolalla.

Kyllä, tiesin, että kananmunantuotannossa kukonpojat katsotaan ”sivutuotteeksi”, joiden elämä päättyy pian kuoriutumisen jälkeen. Kyllä, tiesin, että vaikka myöhemmin, myös luomutuotannossa vasikat erotetaan emoistaan. Että sonnit eivät elä yli kaksivuotiaiksi, eivätkä lehmät yli kuusivuotiaiksi, vaikka parhaimmillaan voisivat elää parikymmentäkin vuotta. Että myös maidontuotannosta tie vie samalle teurastamolle, pitemmän kärsimyksen päätteeksi vain. Tiesin – ja kieltäydyin ajattelemasta tosiasioita. Miksi? Jotta en joutuisi luopumaan niistä ruoista joihin olin kasvanut. Jotta en joutuisi jättämään rakastamaani suklaata.

Nyt päätöksen tehtyäni tuntuu aivan käsittämättömältä, että olen sulkenut silmäni eläinten kärsimykseltä suklaan, suklaan, tähden. Joskus on aiheellista sanoa asiat ääneen – tai kirjoittaa ne blogimuotoon – jotta ymmärtää omien toimiensa järjettömyyden. Tästä alkaa uusi, ehompi elämä, vailla huonoa omaatuntoa.

Ei kommentteja: