torstai 12. tammikuuta 2012

The point of no return

Meneillään on elämäni toinen viikko vegaanina ja suurimmaksi osaksi olo on mitä mainioin. Myös usko siihen, että tämä jää pysyväksi muutokseksi tuntuu päivä päivältä vankemmalta. Konkreettisesti yhdeksän päivää ei välttämättä kuulosta paljolta, mutta henkisesti tunnen olevani jo sellaisen matkan päässä, ettei paluuta ole. En näe syytä, miksi enää tekisin toisin. Mikä saisi minut palaamaan lakto-ovo-vegetaristiksi?

Kasvissyönnin aloitin aikanaan täysin eettisistä syistä, eli lihan makua tai tuoksua en ikävä kyllä inhoa. Kyllä, voisin makunsa puolesta yhä syödä esimerkiksi grillimakkaraa, mutta pienessä mielessäkään ei kävisi laittaa moista suuhunsa. Voin siis melkoisella varmuudella todeta, että mieli tulee myös jatkossa tekemään varsinkin maitotuotteita, suklaita ja juustoja, mutta että yhtä lailla se ehdottomuus, etten missään nimessä söisi, vain vahvistuu myös näiden osalta.

Sillä, onko omilla valinnoillani loppujen lopuksi merkitystä suuremmassa kuviossa, vaikuttaako juuri minun muna- ja maitotuotteista luopumiseni esimerkiksi tehotuotannon vähenemiseen, ei itselleni ole loppujen lopuksi merkitystä. Itselleni on tärkeää lähinnä olla ainakaan tukematta vääränä pitämääni asiaa ja tietää, ettei omalla kontollani ole yhdenkään eläimen elämä ja sen päättyminen. Toisaalta onhan nyt tosiasia sekin, että jos jokainen meistä ajattelisi, ettei millään tekemisillämme olisi mitään merkitystä, ei mikään koskaan muuttuisi. Muutos lähtee itsestä ja tapahtuu yksi ihminen kerrallaan.

Sosiaalinen paine, joka lukemani mukaan on jotkin vegaanit ajanut jättämään aatteensa, on omassa vaakakupissani melko kevyt peruste. Jos jotain asiaa pidän perustavanlaatuisesti vääränä, ei muiden mielipiteillä yksinkertaisesti ole väliä. En voisi kuvitella jättäväni veganismia siksi, että se jollekin muulle olisi ongelma. Toiset ovat lipsuneet jopa sekasyönnin puolelle, jos ihastuksen kohteen tai puolison ruokavalioon on kuulunut liha. Itse vannoin joskus muinoin, etten huolisi rinnalleni lihansyöjää, mutta toisin kävi – menin jopa naimisiin sellaisen kanssa. Myöhemmin mies tosin jätti lihan ja siirtyi lakto-ovoksi, mutta pointti yritti olla, ettei meillä aiemminkaan ole ollut ongelma syödä eri ruokia ja silti yhdessä. Olen siinä onnekkaassa asemassa, ettei lähipiiriini kuulu sellaisia ihmisiä, jotka eivät tukisi valintojani.

Joillekin vegaanius tuntuu liian hankalalta ja ruokavalio suppealta. On nälkä ja paino laskee. Sen mitä tässä olen ehtinyt selvää ottaa ja itse laittaa, en ole tainnut yhtäkään ruokaa löytää, jonka eläinperäisiä ainesosia en voisi jollain muulla korvata. Toki yhä useampi valmisruoka on jäänyt ja ruokaa on tehtävä alusta asti itse, mutta kauppojen vegaanisten tuotteiden lukumäärä on vain nousussa. Nälkä ei ole vaivannut ja vaikka normaalipainoinen olenkin, ei painonlasku haittaisi lainkaan. Ulkona syöminen ja matkailu ovat mietityttäneet kyllä. Meillä ulkona on syöty harvoin – kerran, pari vuodessa – mutta arvostettu sitäkin enemmän. Enkä nyt puhu mistään hienoista ravintolaillallisista, joihin vegaaneja vaihtoehtoja löytyisi varmasti, vaan melko lailla arkisemmin Subwaysta ja Kotipizzasta. Maistuneekohan kokojyvävege enää miltään ilman juustoa ja kastiketta ja mitä kummaa sitä pizzaan, josta jäljellä muutenkin oli enää juusto.. Ulkomaille puolestaan pääsemme niin harvoin, että matkailuun liittyvät hankaluudet saavat vielä odottaa. Eiköhän sitä hengissä selvitä, kuitenkin.

Jokainen toki suhtautuu asioihin omalla tavallaan ja asia joka ei minusta tunnu ylitsepääsemättömältä, voi sitä jollekin toiselle olla. Tällaiset asiat ovat kovin yksilöllisiä, enkä ketään lähde valintojensa perusteella tuomitsemaan – arvostaa voin enemmän kyllä. Henkilökohtaisesti, juuri minulle, veganismi tuntuu tähän asti tekemieni havaintojen perusteella yllättävänkin toteuttamiskelpoiselta tavalta elää elämääni. Voihan tietenkin olla, että tämä olisi vielä alkuhuumaa, mutta toivotaan, ettei..

1 kommentti:

Paula kirjoitti...

Uskon, että omalla pieneltäkin tuntuvalta piiperryksellä voi olla merkitystä myös laajemmalti. Esimerkiksi yksi superpullanleipojatätini on alkanut tehdä kaikki pullansa vegaanisti, kun huomasi homman toimivan niinkin. Lisäksi on ihastunut erääseen vegeruokareseptiini ja keittelee sitä isoja kattilallisia tarjoten vieraillekin. Siitä tykänneet vieraat ovat saaneet reseptin mukaansa ja niin homma vähitellen laajenee..